JOY AND STRUGGLE FOR RENEWAL A Narrative Inquiry into Expertise in Job Transitions

This study focuses on expertise under changing circumstances. The purpose is to understand how professionals narratively make sense of expertise and how confusing role transitions impact interpretations of expertise. The study presents “renewal” as a struggle for professional recognition. The intention is to show how corporate competence management and development discourses impact the definition of expertise. Professionals have to negotiate the value of their experience and adjust to prevailing ways of presenting expertise. The meaning of expertise has expanded during the last decade from plain information processing capacity to advanced knowledge structures, and further, to contextual and intuitive knowing. In human resource development literature, expertise has become synonymous with experiential learning, competence and reflective practice. Therefore, the theoretical analysis and critique in this study is pointed to discourse that constructs a socially correct interpretation of how expertise is understood and who are justified in declaring themselves as experts. The study illustrates in what kind of circumstances and with what kinds of consequences professionals adapt to the prevailing expertise discourse. The analysis is based on empirical data that consists of interviews, group discussions and journals of nine information technology experts (males and females) who were working in an international data-communications company. Participants had heterogeneous educational and working experiences and several years of professional experience, and all were about to change their job roles in a significant way. The study applied a narrative and life history approach. First, episodic stories, their structure and the mode of telling were analyzed. Then individual stories were read as part of the historical and social context. Participants narratively constructed themselves as competent and adaptable actors. The fact that work was in a constant flux was complained about only if it prevented learning. The need for personal renewal was not questioned. Instead, participants talked about themselves with the vocabulary of “self-management, life-long learning, creative problem solving and opportunity catching.” According to the scripts adopted from the developmental discourse, one’s own career was seen as a growth of expertise that progressed layer-by-layer, from one wave to another or in an outward spiral. Transitions and the acquisition of new responsibilities were seen as a necessary part of expertise. Nevertheless, all experiences did not fit the scripts of development. Participants were able to turn even the risk of outsourcing and lay-offs into “possibilities,” but they had to simultaneously admit that their current situation was not what they had planned for their careers. In many cases, role transitions were simply about adjustment, anticipation and the ensuring of one’s position in changing circumstances. Information technology professionals seem to divide into two groups: those who have the right skills and a positive attitude towards learning (they are the experts) and those whose knowledge is no longer needed and who do not have the means and resources to update their competence. The negotiation about the status of expertise requires acceptance of the prevailing developmental discourse and a definition of one’s value in terms of project resourcing. At the same time it is impossible to find words for expressing dissatisfaction – since no one wants to be taken as “change resistant and out-of-date.” HELSINGIN YLIOPISTO Kasvatustieteen laitos Tutkimuksia 201, 2005 Ulpukka Isopahkala-Bouret ILOA JA KAMPPAILUA UUSIUTUMISEN TÄHDEN Narratiivinen tutkimus asiantuntijuudesta työtehtävien vaihtuessa Tiivistelmä Väitöskirjan tavoitteena on tulkita muuttuvaa asiantuntijuutta. Tutkimustehtävänä on selvittää millä tavalla asiantuntijuutta tehdään ymmärrettäväksi ja mielekkääksi arkisten tarinoiden avulla ja millä tavalla siirtyminen työtehtävästä toiseen hämmentää tulkintoja asiantuntijuudesta. Tutkimuksen näkökulmasta “uusiutuminen” esittäytyy uuden oppimisen lisäksi ponnisteluna saada ammatillista hyväksyntää. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi, kuinka yrityselämässä vallitsevat osaamisenjohtamisen ja kehittämisen diskurssit hallitsevat asiantuntijuuden määrittelyä. Kokeneet ammattilaiset joutuvat neuvottelemaan osaamisensa arvosta ja heidän on mukauduttava vallitseviin tapoihin esittää asiantuntemustaan. Asiantuntijuuden käsite on laajentunut viime vuosikymmenen aikana pelkästä asioiden tuntemisesta ja tiedonkäsittelykapasiteetista kehittyneiden tiedonrakenteiden ja tilannesidonnaisen, intuitiivisen tietämyksen suuntaan. Henkilöstön kehittämiskirjallisuudessa asiantuntijuus on alkanut tarkoittamaan samaa kuin kokemuksellinen oppiminen, kompetenssi ja reflektiiviset käytännöt. Niinpä tämän tutkimuksen teoreettinen ja kriittinen tarkastelu suuntautuukin niihin diskursiivisiin käytänteisiin, joilla luodaan sosiaalisesti hyväksyttyä käsitystä siitä, mitä asiantuntijuus on ja ketkä voivat perustellusti kutsua itseään asiantuntijoiksi. Tutkimus osoittaa millaisissa olosuhteissa ja millä ehdoin ammattilaiset omaksuvat vallitsevan puhetavan. Tutkimuskontekstina on tietoliikennealan monikansallisen yrityksen tietohallinnon organisaatio 2000-luvun alkupuolella. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksän kokeneen tietotekniikka-asiantuntijan (miesten ja naisten) haastatteluista, ryhmäkeskusteluista ja muistiinpanoista. Erilaisista taustoistaan ja työtehtävistään huolimatta osallistujia yhdisti se, että he olivat kaikki vaihtamassa työtehtäviään tavalla tai toisella tutkimuksen aikana. Tutkimusanalyysissa sovellettiin narratiivista ja elämäkerrallista lähestymistapaa. Ensin analysoitiin yksittäisten tarinoiden sisältöä, rakennetta ja kerrontatapoja. Tämän jälkeen tarinoita luettiin osana historiallista ja sosiaalista kontekstia. Tutkimukseen osallistuvat rakensivat tarinoidensa kautta itsestään muuntautumiskykyisiä ja osaavia toimijoita. Työn jatkuvaa muutoksessa oloa moitittiin ainoastaan silloin, kun se esti uuden oppimisen. Tarvetta omaan uusiutumiseen ei kyseenalaistettu, vaan itsestä puhuttiin “itseohjautuvan, elinikäisen oppijan, luovan ongelmanratkaisijan ja tilaisuuteen tarttujan” sanastoilla. Kehittämispuheesta lainatuilla juonenkäänteillä oma työura rakennettiin asteittain eteneväksi jatkumoksi, jolla oma asiantuntemus kasvoi kerros kerrokselta, aallon harjalta toiselle nousten tai spiraalimaisesti laajeten. Oman roolin muutos ja uusien vastuualueiden opetteleminen nähtiin välttämättömänä osana asiantuntijuutta. Kaikki kokemukset eivät kuitenkaan mahtuneet kehittämisen kaavoihin. Vaikka puheissa onnistuttiin kääntämään jopa ulkoistaminen ja työttömyysuhka “mahdollisuuksiksi,” oli toisaalta todettava, että nykyinen tilanne ei ollut oman tahdon ja urahaaveidensa mukaista. Monelle siirtyminen uusiin tehtäviin oli puhtaasti sopeutumista, ennakoimista ja oman aseman varmistelua muuttuneissa olosuhteissa. Tietotekniikka-alan ammattilaiset näyttävät jakautuvan kahteen leiriin: niihin joilla on oikeanlaista osaamista ja myönteinen asenne jatkuvaan oppimiseen (eli alan asiantuntijoihin), sekä niihin joiden tietämys ei kelpaa muuttuvilla markkinoilla ja joilla ei ole keinoja ja voimavaroja päivittää osaamistaan. Asiantuntijuus edellyttää vallitsevaan kehittämisen puhetapaan suostumista ja oman arvon määrittämistä “projektiresurssina.” Samalla oman tyytymättömyyden ilmaisemiselle ei löydy sanoja – sillä kukapa haluasi leimautua “muutosvastaiseksi ja ajastaan jälkeenjääneeksi.” For the one whom we soon get to know better...